Weekend

PERJANTAI

17.23

Tultiin just mökille. Heti paljon rauhallisempi fiilis, kun multa ei vaadita mitään, mun ei tarvitse tehdä mitään, mulla ei oo kiire mihenkään. Voi vaan olla.

18.30

Makaan auringossa ja tuijotan taivaalla hajoavaa pilveä.

LAUANTAI

Syön aamupalaksi leivän voilla ja juustolla. Ällöttää. Kahvin juon mustana ja ilman sokeria. Käyn intervallilenkillä ja kiroan kenkiäni. Tarvisin kunnon juoksukengät. Vois olla juokseminenkin helpompaa. Lenkin jälkeen mä hypin hyppynarulla hetken ja isäpuoli varottaa ylikunnosta. En mä mielestäni niin paljon kuntoile.

Istun kivellä. Aurinko lämmittää olkapäitäni. Linnut laulavat puissa ja mökin rakentamisen äänet täyttävät korvani. Silti on niin rauhallista. Kivi tuntuu karhealta ja viileältä paljaita jalkojani vasten.

Traktorit ovat työntouhussa ja kauempana autot lipuvat pitkänä jonona ohi peltojen. Ne näyttävät niin rauhallisilta ja kiireettömiltä. Taivas on kirkkaan sininen eikä pilvistä ole tietoakaan. Minä istun ruohikolla apiloiden ympäröimänä ja koitan etsiä katseellani neliapilaa.

Oon läski enkä mä saavuta koskaan mitään. Mä oon yrittäny ottaa itteeni niskasta kiinni, mutta mä syön ku possu enkä jaksa liikkua niin paljon, ku olis tarvis. Mun vatsa kasvaa päivä päivältä ja jenkkakahvat löllyy eikä musta oo tekemään asialle mitään. Mä olen säälittävä ihrakerroksen vuoraama epäonnistunut paska.

Mä en nyt sano, että mä haluaisin kuolla, koska mä en halua, mutta kaikilla olis parempi jos mua ei olis. Mä aiheutan vaan huolta ja pahaa mieltä kaikille. Mä oon paha ihminen. Huono. Mä en kestä itteeni. Mä haluan olla täydellinen tyttöystävä, mut mä olen kaukana siitä.

Mä tuijotan kynttilöiden liekkien kauneutta, niiden hiljaista leikkiä

Vaaka sylkee lukemansa kasvoilleni. 43,5kg. Läski.

Astelen peilin eteen. Tunnustelen luitani. Upotan sormeni läskeihini. Senkin lihava laiska paska, susta ei ole mihinkään. Et onnistu edes laihduttamaan.

Syön aamupalaksi muroja rasvattomalla maidolla. 144kcal.

Jään yksin kotiin. Laitan musiikin soimaan ja alan tanssia. On kuuma, mutta minä tanssin, tanssin, tanssin. Tanssin loputtomiin ja eksyn näihin säveliin. Nälkä putoaa vatsaani kuin painava kivi. En mä voi vielä syödä.

Puoli kuudelta mä mittaan lautaselleni 100g vihreitä papuja ja 100g herkkusieniä. Kaadan lasiin vielä sokeroimatonta mansikkakeittoa. 71kcal. Kun olen syönyt, kuvottava tunne valtaa mun kehon. Mua oksettaa, mun vatsa on täynnä. Läski miksi söit? Tuolla tavalla et ikinä saavuta tavoitepainoasi. Paisut vain päivä päivältä kuin pulla. 

Iltapalaksi mä syön ruisleivän, johen laitan savulohta, lehtisalaattia ja tomaattia. 120kcal. Mulla on vielä 66 kaloria käytössä tälle päivälle. 

Mä vaivun syvemmälle horrokseen

Mä luen Mila Teräksen Perhosen varjoa kuin raamattua, pyhää kirjaa. Sen jokainen sana on kuin kultasäe, joka punoo uskoni tiheämmäksi. Uskoni mihin? Tämä tuntuu vähän vaaralliselta, mutta silti niin kiehtovalta, koukuttavalta, kuin hurmokselta, unelta, sadulta. Musta tuntuu, että joku on ottanut ajatukseni ajatusseulaan ja kirjoittanut ne ylös.

Mun on pakko kirjoittaa. Mun pää tulvii sanoja. Ne tippuvat kuin veden tyynelle pinnalle tipahtelevat helmet.

Mä käärin sätkän ja me mennään ulos, hiljaiseen kaupunkimaisemaan, keinuille. Tuoksuu sateelta. Mä tunnen oloni turvalliseksi, mä voin sulaa yöhön, mun läskit sekoittuu tummaan maailmaan. Mä ponkasen itelleni vauhtia ja lennän taivasta päin. Tuulenvire kuiskii mun kasvoillani, huokailee hiuksissani. Hetken aikaa muistan miltä tuntuu olla lapsi, 12-vuotias, 15-vuotias. Joka hetkeä mä vihasin, joka hetkeä mä kaipaan nyt. Mä en osaa olla aikuinen. Mä en halua olla aikuinen. Nuorena mä halusin astua mahdollisimman äkkiä aikuisen saappaisiin, nyt mä tahdon niistä pois.

Mä en saa nukkua. Mä en saa käpertyä peiton alle ja sulkea silmiäni siniselle unelle. Nähdä unia höyhenistä ja jääprinsessoista, kevyenkevyistä keijukaisista. Mun on pidettävä silmäripseni erillään toisistaan, mä en missään nimessä saa nukahtaa. 

Ja minä rakastan sitä, kun herään vierestäsi

Mä nukuin taas todella huonosti. Mua ahdisti illalla ja mä itkin. Mä nukuin jonku 3-4 tuntia. Aamupaino oli 44,2kg, toivottavasti pian päästäis jo 43:lla alkavaan vaa'an lukemaan.

Mä juon muumimukistani mustaa kahvia (3kcal) ja tuijotan seinää. Tästä on pakko tulla hyvä päivä. 200 kalorin raja vähän pelottaa mua, mutta enköhän mä selviä. Aamupalaksi söin appelsiinin. 82kcal. Melkein puolet kalorirajasta. Mutta mun on pakko selvitä. Mä en ole häviäjä. Mä en ole luovuttaja. Mä selviän.

Mä oon juonut kahvia ja teetä. 5kcal. Päivälliseksi söin wokkivihanneksia ja tomaattimurskaa. 51kcal. Välipalaksi oon juonut desin vähäkalorista, sokeroimatonta mansikkakeittoa. 9kcal. Tähän mennessä yhteensä 148kcal. Mä oon selvinny aika hyvin!

Nyt alkaa olla ilta ja illalla syömishimoni kasvaa. Vähän pelottaa, mutta toivottavasti en nyt syö tuota ~50 kaloria enempää. Täytyy vaan juoda vettä ja pitää itseni kiireisenä kokoajan.

I want to be skinny

Huominen, jota ei koskaan tule

Niin mä vannoin taas eilen, että tästä päivästä tulee parempi. Päivällä mä olin vielä sitä mieltä, että tänään mä onnistun, kerrankin. Alotin aamun berocalla ja mustalla kahvilla, se ei ollutkaan niin pahaa kuin kuvittelin. No, voinpahan juoda kahvini tästä lähin entistäkin vähäkalorisempana. Kaipa mun joskus täytyy silti antaa itseni nauttia maitokahvista, kyllä se kuitenkin on parempaa. 

Me mentiin käymään Rubikin vanhemmilla. Siellä mä join kaks kupillista mustaa kahvia ja söin perunamuusia n. 3dl. Rubikin äiti tekee varmaan maailman parasta perunamuusia ja sitä on sika vaikea vastustaa. Kieltäydyin kuitenkin kaikista kekseistä ja pullista. Hyvä minä! 

Hypittiin trampoliinilla muutaman kerran, mä pysyin paljon paremmin pystyssä kuin viimeksi. Mäkin haluan trampoliinin, muttei tänne kerrostaloon nyt sellaista saa. Tahtoisin myös nyrkkeilysäkin.

Kun me oltiin tulossa takaisin kotiin päin, me pysähdyttiin mäkin luukulle. Siinä kävi juuri niinkuin pelkäsinkin. Kasvis nacho junior ja 505 lisäkaloria. Rangaistukseks tein kaksinkertasen lihaskunnon eli

140 kyykkyä

50 punnerrusta 

(ei oo käsissä juurikaan voimaa niin teen eläkeläispunnerruksia, tiedän, noloa)

200 vatsalihasta

Ja sitten kävin vielä lyhyellä intervallilenkillä. 

Mulla on nyt tällanen meneillään ja oon viidennessä päivässä.

Hyvä asia on se, ettei kalorit menny yli tuhannen, niinkuin eilen. Mut jotain kurintiukennusta tähän syömiseen on tultava, kun ei tästä tule muuten mitään. Päätin, että huomenna alkaa 246810-dietti. 

1.200kcal

2.400kcal

3.600kcal

4.800kcal

5.1000kcal

Iltapaino oli sama kuin aamulla: 44,6kg

Siipirikko lentää ei voi

Minä olen rikki ja hauras

Mä tahdon lentää

Lentää pois, kauas

Mä tahdon olla kevyt kuin höyhen

Alamäkikin ois paljon pehmeempää

En oo taas hetkeen saanu aikaseks kirjottaa, mut nyt täällä mä oon, nousen pohjamudista jälleen ja olen vieläkin elossa. Mä seison. Mä tartteen vielä tukea, mutta kuitenkin seison. 

Me seisotaan Rubikin kanssa Hesburgerin tiskillä. Mä tilaan kerrosaterian ilman pihvejä, paprikamajoneesin ja coca-cola zeron. Ihmiset nauraa. Mua ahdistaa. Ne nauraa. Ne voi syödä mitä vaan ilman kauheeta sotaa päässä, ne on iloisia samalla, kun ne syö. Miksi mä en voi olla?

Me kävellään hesepussien kanssa takaisin kotiin, tien toiselle puolelle. Kotona me avataan ne ja aletaan mättää rasvaista ruokaa suuhun. Mä mietin kokoajan syödessäni, että mä oksennan tän ulos, mä varmasti oksennan tän paskan ulos. En oksentanut. En edes yrittänyt. Läski minä. Läskiläskiläskiläskiläski.

Ahdistus kaivelee mun sisuksia ja mä olen levoton. "Mä otan lääkkeen" sanon ja menen keittiöön hakemaan rauhoittavaa. "Yksi sitten vain" "Tietenkin.." Tää yks ei tunnu auttavan. 

Ja taas kerran mä lupaan itselleni, että huominen on parempi päivä, ens viikko on parempi viikko. Eikä sitä parempaa päivää tai viikkoa koskaan kuitenkaan tule. Antakaa mun merkitä ihoni, mä olen ansainnut sen.