Olo on turtunut. Väsyttää, muttei ahdistus anna mun mennä nukkumaan. Tahtoisin vain sulkea silmäni, antaa ripsien halailla toisiaan, ja käpertyä pienenpieneen myttyyn peiton alle, jonnekin lämpimään, suojaan pahalta maailmalta ja pahoilta ajatuksilta. Mutten mä voi paeta niitä, mä en voi unohtaa niitä, sillä ne kaikki ovat läsnä tässä ja nyt heti ja minuutin päästä ja vielä huomennakin. Mä en voi paeta todellisuutta, joka on käsin kosketeltavissa.
Silmät painuu kiinni. Ehkä mun pitäis vaan antaa Nukku Matin vietellä mut ja vaipua uneen, mutta ahdistus luikertelee sisälläni kuin miljoona myrkkykäärmettä ja mua pelottaa että hetkenä minä hyvänsä joku niistä puree, upottaa terävät hampaansa muhun ja lopulta se kaikki myrkky virtaa sisälläni. Mä tiedän, etten saa miitä käärmeitä pois.
Mä tunnen, miten rasva ui mun kehossa.
se ui kuin hai meressä
se levittäytyy kaikkialle
vaanii, saalistaa
se sulaa ja
se huutaa ja
se nauraa
ja sillä on hyvä olla kun muhun sattuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti