Katson lumihiutaletta.
Se hohtaa kauniisti tummaa taivasta vasten
leijailee aina vain alaspäin, pikkuhiljaa
kunnes vihdoin kohtaa maan.
Sen kauneus kestää
niin kauan kuin on kylmä.
Ehkä minäkin
näin
opin nauttimaan kylmyyden tunteesta
47,4kg. Kaikki alkaa jälleen kerran alusta. Nyt mä onnistun. Tällä kertaa minusta tulee laiha. Tuntuu, että tämä sama oravanpyörä pyörii pyörimistään, ei koskaan pysähdy, ei pidä hetken taukoa. Mitä sanottavaa minulla enää on? Olen käynyt jo läpi jäisen helvetin, miksi haluan takaisin?
Koska minä haluan olla kaunis.
Kaunis ja valkea, kuin lumihiutale.
Pieni pienempi pienin.
Jääprinsessa on niin ihanan laiha, niin siro. Se on kokenut kovia, mä haluaisin pelastaa sen tältä pahalta maailmalta, julmilta katseilta. Se ei ansaitse sellaista. Mutta mä en osaa. Ehkä synkkyys on vienyt sen mielen, mutta jääprinsessa itsessään on hyvä, mä pelkään tuhoavani sen pahuudellani, jota viljelen ympärilleni. Mä haluaisin puhua sen kanssa, niinkuin ennen, mutta tuntuu, ettei se oikeasti edes kaipaa mua. Sanoja. Mä olen kyllästynyt sanoihin, lupauksiin, jotka jäävät hetkeksi ilmaan leijumaan ja sitten katoavat pois.. Unohtuvat.
Rakas jääprinsessani
Onneksi et ole ruusu
Sillä lähelläni kuihtuisit
Mutta toisaalta
Sinähän pidät kuolleista ruusuista
Niin pidän minäkin
Mutten halua sinua kuolleena
Kyllä, minä olen kateellinen. Todennäköisesti juuri sinulle. Ja ehkä myös hänelle. Kaikille. Oikeastaan, en tiedä onko se erään kohdalla juuri kateutta vai lieneekö se pelkkää mustasukkaisuutta. Mä olen liian omistushaluinen.
Mun lääkäri tietää, että mä käytän laihdutustuotteita. Mä en tiedä, miksi mä kerroin sille. Mä oon huono valehtelija, ehkä siksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti