"Ooksä laihtunut?" - sanat, joita mä toistin haluuvani kuulla, mutta nyt kun mä kuulen ne, musta tulee vain surullinen. Sanotteko te tosiaan noin? Vain siksi, etten tuntisi itseäni isoksi valaaksi, epäonnistuneeksi kasaksi ihraa? Järki sanoo, että mä olen lihonnut. Peili todistaa, että mä olen lihonnut. Vaaka varmistaa nämä todeksi. Se nauraa mulle päin naamaa: 49,5kg. Vitun läski. Etkö sä oo vieläkään oppinut tekemään muuta kuin mättämään kalorikaupalla paskaa kurkustas alas?
En.
Mä tiedän, mä olen s ä ä l i t t ä v ä ja heikko.
Tähän tulee nyt muutos, mä lupaan itselleni tuhannennen kerran.
Mä en oo taas nukkunut koko yönä. Väsyttää. Oksettaa. Ahdistaa. Masentaa. Vituttaa.
Mä en oo kyennyt itkemään pitkään aikaan. Kun mä tänään astuin vaa'alle ja näin sen painajaismaisen lukeman, mä en voinut estää sitä. Kyyneleet eksyivät harhailemaan pulleille poskilleni. Mua pelottaa. Mä en halua, että mun paino nousee yli viidenkympin. Mä en kestä sitä. Mä olen jo nyt rikki, hajalla, mitä mulle tapahtuu, jos tuo raja ylittyy? Mä en käynyt kuukausiin vaa'alla, koska pelkäsin tämän tapahtuvan.
Mä en jaksa.
Antakaa anteeks.
Mä annan terän suudella mun ihoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti