Mulle sanottiin, mun pitäis olla ylpee. Mut en mä voi en mä pysty. Mä olen rikki ja mä olen hajalla enkä ymmärrä mitä ajattelen. Mä pelkään jo sanaa ruoka, miten mä päädyin tänne, minä jonka oli tarkoitus rakastaa ruokaa ja syömistä. Sellainen mä olinkin ennen.
Mä en tiedä miten taistella anoreksiamörköä vastaan. Se huutaa mun päässä, pakottaa mut tekemään asioita joita en haluais. Se määrää. Kun se sanoo, etten mä saa syödä, mun pitäis huutaa sille takas, että JUMALAUTA MÄ SYÖN. Mut mä en voi, musta ei oo siihen. Musta ei oo tähen. Musta ei oo taistelemaan tätä kaikkea vastaan. Tää on raskasta eikä kukaan joka ei oo kokenu tätä voi edes ymmärtää, millaisesta helvetistä tässä on kyse.
Mun tekee mieli huutaa anoreksialle kurkku suorana että PAINU VITTUUN, mutten mä uskalla, se on liian vahva. Se rankasee mua, jos mä en tottele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti